Yle2:n Pakkoruotsi-ilta oli toisaalta ihan kiinnostava, siis osittain ihan asiallinen, ja toisaalta samanlainen kuin tämä n.s. pakkoruotsikeskustelu yleensä, eli kummallinen.
Vasemmalla puhuttiin siitä mitä kieliä suomenkielisissä kouluissa pitäisi opiskella, kohtuudesta ja suomenruotsalaisten n.s. etuoikeuksista. Oikealla puolealla puhuttiin suomenruotsalaisten perusoikeuksista ja ylpeiltiin omilla kielitaidoilla.
En katsonut ohjelmaa ihan alusta, mutta ymmärsiko joku ylipäätänsä toisen osapuolen ajatusmailmaa? Varmaan jonkunverran, mutta kyllä parantamisen varaa olisi. Kuunnella saisi enemmän toista osapuolta. Keskustelu voi tuoda ymmärrystä. Ongelmana oli varmaan myös suuri määrä keskustelijoita. Päivi Storgård pystyi jossain vaiheessa saamaan vähän syvyyttä keskusteluun tuomalla esille tavallisen suomenruotsalaisen vaikeuksia, mutta harvoin annettin yhdelle henkilölle mahdollisuus esittää näkemyksensä kunnolla. Se kuuluu tähän studiokonseptiin.
Asiaakin tuli esille, esimerkiksi se miksi ruotsinkielseen sisäänpääsykokeeseen osallistumalla joskus pääsee vähemmillä pisteillä opiskelemaan Helsingin yliopistoon (siksi ettei ole muita edes osin ruotsinkielisiä opiskelumahdollisuuksia Suomessa sillä alalla, kun suomenkielellä pääsee opiskelemaan, usein paljon helpommin moneen muuhun yliopistoon sitä samaa ainetta) - ja muistutettiin jopa suomenruotsalaisten isänmaallisuudesta Åke Lindmanin Framom främsta linjen - Etulinjan edessä -filmin voimin. Keskustelu jatkuu.
Prenumerera på:
Kommentarer till inlägget (Atom)
5 kommentarer:
Ajatusmaailmat ovat varsin selkeät:
Suomenkieliset näkevät, että pakkoruotsi on Suomen kilpailukykyä ajatellen itsemurhaa ja koko virallisen kaksikielisyyden ylläpito liian kallis ratkaisu. Esimerkiksi Ruotsin pääministeriltä on kysytty miksei Ruotsi ole virallisesti kaksikielinen, vastaus oli selkeää, Ruotsilla ei ikinä olisi varaa ylläpitää virallista kaksikielisyyttä. Vasen penkkirivistö näkee nykyisen kielijärjestelmän myös nöyryyttävänä pakkosortona, satavuotisena jatkumona, kun suomen kielen kehitystä on yritetty estää kaikin tavoin. Myös taisteluna siitä, onko Suomi ruotsin vai suomenkielinen.
YLE:n hurriksi sivusto, jossa kehoitetaan vaihtamaan virallinen äidinkieli ruotsiin, oli myös omassa sarjassaan verinen sodanjulistus, ei todellakaan vitsi. Nuo rekisteritiedot määrittävät esim. mitkä ovat kaksikielisiä kuntia.
RKP-leiri taas näkee asian niin, että mikäli ruotsista tulee virallinen vähemmistökieli, se väistämättä häviää Suomesta muutamassa sadassa vuodessa. Vain äärimmäisen rajut pakkotoimet voivat estää tämän kielellisen integraation. Edes pientä venäjänvaihto-oikeutta ei voida antaa itäsuomessa, koska siitä tulisi dominoefekti, joka johtaisi siihen, että ruotsi määriteltäisiin viralliseksi vähemmistökieleksi. Kuinka moni kaksikielinen perhe haluaisi kasvattaa lapsistaan vähemmistöläisiä? Virallinen kaksikielisyys on henkinen selkäranka sille, että lapset uskalletaan laittaa ruotsinkielisiin päiväkoteihin ja kouluihin, ilman että on pelkoa, että he jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle, ei-suomalaisiksi.
Ohjelman alun voi katsoa areenasta jos missasi.
Mikäli vasemman penkkirivistön kannoissa jokin vielä askarruttaa, vastaan mielelläni.
Kiitos. Ruotsi on kansalliskieli ja kansallinen vähemmistökieli, samanaikaisesti. Siitä pitäisi keskustella enemmän, mitäköhän milläkin termillä tarkoitetaan. Perinteinen vähemmistökieli ja maahanmuuttajakieli ovat eri asioita, mutta nyt haluaisin kysyä sinulta oliko mielestäsi joku asia joka tuli keskustelun takia ymmättetyksi oikealla puolella tai joku henkilö siellä joka näytti olevan ihan oikeasti kiinnostunut vasemman puolen ajatuksista? Voisin kysyä myös päinvastoin mutta sinä olet varmaan hyvä vastaamaan siihen vasemman puolen näkökulmasta?
Siis virallinen vähemmistökielen asema tarkoittaisi, että palveluita olisi tarjolla tietyillä "tihentymä" alueilla ja koko strategia olisi ajateltu keskitetyn loogisesti, ei "kansakunta" mittakaavassa. Mutta tuskin edes Vantaan poliisilla olisi enää velvollisuus puhua ruotsia, Lahden poliisista puhumattakaan. Eduskunnan paperit eivät pyörisi enää kahdella kielellä.
Olen sen verta pitkälle perehtynyt aiheeseen, ettei oikealta tullut oikeastaan mitään uutta minulle.
Mutta kiinnitin huomiota tuohon SFP-edustajan "minä en ymmärrä, minä en ymmärrä" taktiikkaan. Kyllä hän taatusti ymmärtää sen, ettei voi esim. istua kahdella tunnilla yhtäaikaa. Hän vain ei voi poliittisista syistä myöntää ymmärtävänsä tuota seikkaa, se olisi uran loppu RKP:ssä.
Toinen asia mikä jäi mieleen, oli Lucia-neidon kommentti: "olen hämmentynyt, että tämä on näin iso konflikti". Sen olen aina tiennyt, että moni suomenruotsalainen ei ymmärrä asian mittasuhteita, mutta ongelma voi olla luultuakin isompi. Ei tässä ole kyse Tohmajärven kielenopetuksesta vaan paljon suuremmista asioista, käytännön ja periaatteen tasolla. (itse olen esim. maksanut itseni ulos virkamiesruotsista)
Vaalikevät tulee monelle yllätyksenä.
Aivan kuten kaksikielisyyden ylläpitäminen on tärkein vaaliteema RKP:lle, joillekin sen purkaminen on tärkein vaaliteema. Vastavoiman nousu tulee yllätyksenä eikä ankkalammen oma lehdistö halua vieläkään kertoa sen taustoja tai syitä. Hämmennys tulee olemaan suuri.
Toiselle penkistölle kielipolitiikan jatkaminen nykyisellään on painajainen, yhtälailla kuten sen muuttaminen olisi painajainen sille toiselle.
Melinin aatokset olivat hiukan eri mitä ennakkkoon odotin. Ehkä Magmassa on viime aikoina tehty ihan oikeaakin tutkimusta, eikä vain ennalta määrättyä tilaustyötä.
Ehkä on jokin lamppu syttynyt kokonaistilanteen hahmottamisessa.
Kaj Kunnas taas taitaa edustaa tyypillistä Suomenruotsalaista. Jutun toivoisi jo loppuvan ja rauhoittuvan, vaan se ei halaamalla katoa, vaikka kuinka rutistelisi Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaa.
Kirjoitin juuri pitkän kommentin. Se jotenkin vain hävisi. Tekniikka petti. Palaan asiaan huomenna.
Nyt vain totean ettei se ohjelman alkukaan ollut mitenkään rakentavampi. (Katsoin sen areenalta.) Ja kumma mitä väkeä oli valittu edustamaan suomenruotsalisuutta, monikielistä eliittiä melkein kaikki, kauhean rkp-painoitteista. Toisella puolella Peter Albäck, joka sitten taas rakentaa imagoaan paljolti rkp-vastaisuudelleen. Haluttiin kai kärjistää, tai sitten ohjelmaa valmistavilla ei ollut tietoa siitä kuinka moninaisia ajattelumailmoja ja sosiaalisia taustoja kuitenkin löytyy suomenruotsalaisuudesta.
Tämän päivän Hufvudstadsbladetissa on kaksi mielipidekirjoitusta, jotka argumentoivat seuraavasti, kärjistäen:
- pakollinen ruotsi pois suomenkielisistä kouluista (sillä pelastetaan suomenruotsalainen tulevaisuus)
- suomenkieliset rupeavat rakastamaan meitä ja valitsevat ihan vapaehtoisesti pitkän ruotsin (kun tietenkin kaikki kunnat oma-aloitteisesti ryhtyvät järjestämään A-ruotsin opiskelumahdollisuuksia, vaikkei suurin osa kunnusta ole niitä tarjonnut niitä 30 vuoteen)
- kun kerran perustuslaissa lukee, että meille taataan ruotsinkieliset palvelut ne kyllä toimivat vaikkei kukaan meidän itsemme lisäksi osaisikaan ruotsia (meidän ei esimerkiksi itse tarvitse tehdä mitään, vaikkapa järjestää ruotsinkielisiä palveluyksiköitä)
Eihän tämä nyt näinkään helppoa ole. Ajatus, jonka mukaan suomenkieliset olisivat niin kiitollisia meille ja välittäisivät kauheasti meidän oikeuksista on aika absurdi. Kyllä meidän on itse on asiat hoidettava (ainakin rakentavilla uudistusehdostuksilla). Yleensäkin se ajatus, että suomenruotsalaiset ovat Suomen tärkein ja edistyksellisin väestönryhmä on kauhean absurdi. En sano etteiköä suomenruotsaluisuus toisi hyviä asioita Suomelle, esim. uusia tuulia lännestä, mutta kyllä Suomessa on jo satasen vuotta ollut suomenkielinen ja suomen kielellä toimiva monipuolinen älymystö ja ennen sitä jo monta sataa vuotta suomen kiellellä toimiva kirkko ja yhteiskunta.
Tämä kommenttini tuntuu jotenkin älyttömältä (kukahan nyt ylipäätänsä voisi ajatella näin?), mutta jostain syystä tuli tarve kirjoitta näin. Se nyt ainakin on tosiasia, että suomenruotsalaisuus antaa itsestään aika epälogiisen vaikutelman.
Minä kuitenkin toivoisin, että voisimme olla kiitollisia, siitä että suomenkielinen enemmistö on näyttänyt kiinnostuksensa meitä kohtaan, on osoittanut suurta kunniotusta vuosien varrella. Ei se ole mikään itsestäänselvyys. Tällä en tarkoita, että ruotsinkielisten pitäisi pyytää hyväksyntää vapaaehtoisella assimiloinnilla vielä enemmissä määrin. Tarkoitan vain, että voisimme toimia rakentavammin.
En ole itse mikään vaikutusvaltainen henkilö, niin tunnen itseni aika avuttomaksi, mutta otan mielelläni vastaan kommentteja. Luulisin, että blogiani lukee joskus joku, ainakin joskus, myös joku muu kuin Vapaa kielivalinta-sivujen ja kielipolitiikka-keskustelupalstan vakioseuraajat.
Skicka en kommentar